Kotisivu
YritysTuotteet
Tilaukset
Informaatio
Tapahtumat
Tekijät
TiedotuksetUutiset
Kilpailut
Linkit

Tekijät

Rosa, Keno Don Hugo 29.6.1951 (Don Rosa) kertoo:
(Perustuu vuonna 1995 tehdyn haastattelun vapaaseen ja lyhennettyyn käännökseen.)

Nimeni on Keno Don Hugo Rosa. Synnyin vuonna 1951 Louisvillessä, Kentucyn osavaltiossa Yhdysvalloissa. Isäni Hugo Rosa syntyi Italiassa Maniago nimisessä kaupungissa lähellä Venetsiaa Pohjois-Italiassa. Isoisäni, jonka mukaan sain etunimeni, lähti Amerikkaan 1905 ja perusti siellä siellä Keno Rosa Companyn. Hänen oikea nimensä oli Gioachino Rosa. Sitä kukaan ei osannut lausua, joten häntä kutsuttiin Chinoksi, mikä taas äännettynä on Keno. Hän palasi kotikyläänsä vuonna 1915 ja haki perheensä Yhdysvaltoihin juuri ennen I maailmansodan alkua. Näin oma isäni siis muutti Amerikkaan. Hänen kotikasvatuksensa oli perinteisen italialainen. Äitini Chilistina Titianon sukujuuret ovat ainakin skotlantilaista, irlantilaista ja saksalaista perua. Hänen vanhempansa olivat asuneet jo pitkään Amerikassa.

All-American boy

Minä sain amerikkalaisen kotikasvatuksen, koska isäni oli amerikkalaistunut vuosien myötä. Siksi en koskaan oppinut italiaa. Sille olisi kyllä ollut käyttöä, eli minä olen siis tyypillinen "all-American boy".

Ensimmäiset sarjakuvat..

Perheeseemmme kuuluu myös minua 11 vuotta vanhempi siskoni Diana. Luulen, että nimi tulee näyttelijätär Diana Burbanilta, joka oli erittäin suosittu 1940-luvulla. Siskoni luki paljon sarjakuvia. Hän piti erityisesti Dell-kustantamon lehdistä, varsinkin Disneyn lehdet sekä Looney Tunes ja Little Lulu olivat hänen suosikkejaan. Diana hankki sarjakuvat - minä en ostanut mitään, vaan luin kaikki, jotka hän toi kotiin.

Kiitos siskoni sain lukea Barksin tarinoista jo 1949 ja siitä eteenpäin. Kotonamme oli aina sarjakuvia, sillä Diana ei heittänyt niitä koskaan pois. Tämä on kenties myös osasyynä siihen miksi olen saanut pussirotan luonteen eli keräilen kaikenlaista. Mikäli siskoani ei olisi ollut olisin saattanut päätyä supersankari-faniksi kuten niin monet muutkin. Hänen ansiokseen voidaan laskea se, että minusta tuli sekä Barks että Ankka-fani.

Varhaisia muistikuvia..

Olen aina piirtänyt sarjakuvia - varhaisimmat muistikuvani liittyvät sarjakuvien tekemiseen. En kuitenkaan muista koskaan nauttineeni ainoastaan piirtämisestä. Tarina oli aina paljon tärkeämpi.

Olin myös melkoinen elokuva-fani - en tosin koskaan katsonut piirrettyjä. Pidin erityisesti Frank Capran elokuvista. Muistan täydellisesti sen huoneen jossa nelivuotiaana katselin televisiota. Komediaelokuvat kuten Abbott & Costello sekä Laurel & Hardy olivat myös suuria suosikkejani.

Tikku-ukot ja tarinat..

Sarjakuvissani tarina oli siis aina tärkeämpi ja hahmoni olivat kömpelöitä ja huonosti piirrettyjä. Niiden tarkoitus oli ainoastaan viedä tarinaa eteenpäin. Ulkoasultaan ne muistuttivat tikku-ukkoja aina high scoolin kahdeksannelle tai yhdeksännelle luokalle saakka. Sarjojeni taustat muuttuivat yksityiskohtaisemmiksi, tarinat vakavammiksi, mutta tikku-ukot pysyivät, sillä tarinat olivat tärkeämpiä. Tikku-ukot olivat kuitenkin aina ihmishahmoja.

Olin tarinankertoja, täytin sarjakuvillani jopa toista sataa isäni tuomaa mainoskansiota, joissa joka toinen sivu oli valkoinen.
Vapaa-aikoinani viihdytin itseäni lukemalla sarjakuvia ja tekemällä omia tarinoita. Ehkä ajatuksissani toivoin jonkun lukevan niitä, vaikka pääasiassa tein ne itseäni varten.

Poikakouluja..

Koulunkäynnin aloitin yksityiskoulussa, joka käsitti luokat 1-8. Se oli nimeltään Saint Thomas Accquines Prepaparaty School. Seuraavaksi oli vuorossa katolinen poikakoulu jolla on hienolta kuulostava nimi Saint Xavier High School Louisville. Viimeisenä oli vuorossa tekninen korkeakoulu pojille. Joitakin collegen taidehistorian luentoja lukuun ottamatta kaikki käymäni koulut olivat poikakouluja.

Lance Pertwillaby ja koirani Lancelot..

Collegessa piirsin päivittäistä sarjakuvaa. Se oli aikaa jolloin kun Doonesbury alkoi ilmestyä Yhdysvalloissa 70-luvun alussa. Toimituksessa haluttiin Doonesburyn kaltainen poliittinen satiiri. Tein yhden lukukauden työtä käskettyä. Seuraavalla lukukaudella laitoin samat hahmot seikkailuun nimeltä Inquest Of The Lost Treasury Of Incas, joka muistutti tyyliltään Carl Barksin Roope Ankan tarinoita. Tämän episodin jälkeen päätoimittaja oli sitä mieltä, että palveluksiani ei enää tarvittu. Lehti ei tarvinnut lasten juttuja vaan poliittisen sarjakuvan.
Sarjoilleni olin antanut nimen Lance Pertwillaby. Sarjan päähahmo oli nimeltään Lancelot - mielestäni täydellinen nimi sankarille. En muista mistä keksin nimen. Tosin minulla oli pienenä koira nimeltä Lancelot. Tein sarjaa päivittäisenä strippinä ja sankari oli yliopiston apulaisprofessori, joka etsi aarteita ja oli mukana myös muissa historiallisissa seikkailuissa. Käytin samoja hahmoja myös collegen jälkeen.

Perheyritys..

Collegen jälkeen oli vuorossa työ perheyrityksessä. Aloitin työni pohjalta - ihmisten parissa joita tulisin myöhemmin johtamaan - kirjaimellisesti polvillani. Työni oli lattian laatoittaminen mosaiikkilaatoilla. Tein tätä joitakin vuosia mikä oli vähän outoa,sillä minulla on insinöörin koulutus. Minun oli kyllä tarkoitus edetä läpi kaikkien vaiheiden aina johtajaksi saakka.
Työskennellessäni huomasin, että minulla oli edelleenkin tarve ylläpitää kuvallisen kerronnan taitoa jota olin harjoitellut lapsesta asti.

Vapaa-aika..Rocket's Blast..Kuningas Arthur..

Työskennellessäni perheyrityksessä tein vapaa-aikoinani harrastepohjalla töitä lehdelle, joka julkaisi collegessa luomaani sarjakuvaa uudelleen. Se oli sarjakuvakeräilijöille suunnattu fanzine Rocket´s Blast Comic Collector, jonka levikki oli noin 2000 kappaletta parhaina päivinään. Fanzine tavoitti lähes kaikki vakavasti otettavat sarjakuvakeräilijät. Kirjoitin siihen kysymys/vastaus palstalle sarjakuvan historiaan liittyvistä kysymyksistä. Jo siihen aikaan minulla oli huomattava kokoelma sarjakuvia neljäkymmentä luvun lopulta alkaen. Pystyin käyttämään kokoelmaani tietolähteenä kysymyksien vastauksiin.

Tein lehdelle myös uuden sarjakuvan käyttäen pohjana jälleen collegen aikaisia hahmojani. Yksi tarina oli matka maapallon keskipisteeseen. Toinen kertoi natsiaarteesta, joka oli kadonnut sukellusveneessä Pohjoisnavan alapuolelle. Viimeinen oli aiheeltaan Kuningas Arthurin aikamatkailutarina. Se julkaistiin noin vuonna 1979.

Sanomalehtisarja Captain Kentucky..

Tämän jälkeen samana vuonna aloitin sanomalehtisarjan paikallisessa sanomalehdessä Louisvillessä Kentuckyssä. Lauantaisin ilmestyvään lehteen tuli puolensivun supersankarityyppinen sarjakuva nimeltä Captain Kentucky. Captain sen vuoksi että Amerikassa kaiken täytyy olla Captain Sitä tai Captain Tätä. En pitänyt supersankareista joten tein sarjasta koomisen. minulla kun on huono mielikuvitus tein tarinan joka pohjautui jälleen kerran aikaisemmin luomiini hahmoihin Lance Pertwillaby sarjassa.

Lance Pertwillabyn Lancelot olin minä - se oli ehkä suurin syy miksi käytin sarjaa mielelläni. Hahmo oli ulkoisesti kuten minä, mutta sillä oli enemmän hiuksia kuin minulla on tällä hetkellä. Tein sarjaa kolme vuotta, sen jälkeen lopetin kaiken kertaheitolla ja pakkasin piirustusvälineeni laatikkoon. Syynä oli se, että halusin piirtää hauskoja seikkailutarinoita ja ihmishahmoja. Suutaus oli kuitenkin kohti nykypäivän väkivaltaista supersankarisarjakuvaa. Sarjakuvien piirtäminen oli sitä paitsi ollut vain huonosti palkattu harrastus muiden töiden ohella. Rahaa olisin saanut helpommalla keräämällä purkkeja moottoriteiden varrelta. Vuoden 1982 tienoilla laitoin siis piirustusvälineet pois enkä ajatellut jatkaa enää koskaan. Minulla ei ollut aikaa harrastuksille, sillä perheyritys vei kaiken vapaa-ajan.

Son Of The Sun..

1987 sain mahdollisuuden tehdä Gladstone-yhtiölle Roope Ankka-tarinan Son Of The Sun. Sen pohjana käytin 15 vuotta aikaisemmin luomaani tarinaa Lance Pertwillaby: Inquest Of The Lost Treasury Of Incas. Alun perin en voinut tehdä sitä Ankka- hahmoilla, koska kaikki oikeudet hahmoihin kuuluivat Disney-yhtiölle. Son Of The Sun tarinan myötä pääsin vihdoinkin tekemään sitä mitä olin aina halunnut.

Arkeologiaa..suosikkitarinani..

Kiinnostukseni ankkatarinoihin on helppo selittää - ne olivat ehdottomia suosikkejani lapsuudessani ja nuoruudessani, koko ajan aina tähän päivään asti. Barksin ankoissa on persoonallisuutta ja tarinat näyttävät todellisilta, hahmot, taustat ja historia näyttävät aidoilta. Jopa pienet lapset aistivat tämän. Myös huumori on Barksin tarinoissa erilaista - se voi olla jopa kyynistä. Olin myös erittäin innostunut historiasta ja arkeologiasta. Tiedän useita ihmisiä, jotka innostuivat opiskelemaan arkeologiaa Barksin tarinoiden innoittamana. Hänen tarinankerronnassaan oli jotakin joka kiinnosti minua ja monia muita jatkuvasti, vaikka sain lisää ikää ja oli "aika kasvaa irti sarjakuvista".

Joskus vuonna 1962/63 myin kaikki omat ja myös siskoni sarjakuvat pois, lukuunottamatta kahta,joista en kyennyt eroamaan. Toinen niistä oli ensimmäinen Uncle Scrooge tarina, vaikka en sitä silloin tiennytkään. Kannessa on nimi Four Color #386 ja lehden viimeinen sivu on niin hyvin muistoissani, että kertoessani siitä tunnen joka kerta kihelmöintiä niskassani. Se on ehdoton suosikkini Carl Barksin koko tuotannosta. Toinen jäljelle jäänyt oli Golden Helmet - Kultainen kypärä. Kymmenvuotiaalle koko tarina on niin loistava, että siihen on helppo uskoa. Eniten nautin tarinoista jotka ovat historiallisia ja joissa voisi olla mukana todellisia ihmisiä.

Rutiinipäivä..

Työpäiväni on hyvin tavallinen - työskentelen siis säännöllisen aikataulun mukaisesti - nousen ylös 6.30, nautin aamiaista, luen lehden ja saatan vaimoni töihin. Oma työpäiväni alkaa noin 09.00 pidän lyhyen tauon 11.30, syön, luen päivän postin ja jatkan töitäni noin 17.00 asti. En koskaan työskentele sen jälkeen, enkä myöskään viikonloppuisin.

Taustatyö..

Taustatyöhön käytän koko ajan enemmän aikaa. Pitkän tarinan (25s.) taustoihin saattaa mennä parikin viikkoa. Historia on mielenkiintoisempaa, kuin täysin keksityt tarinat. Ajanpuutteen vuoksi koulussa opetetaan liikaa nimiä ja päivämääriä ajanpuutteen vuoksi. Kun historiaan syventyy niin tarinoiden kirjoittaminen on aika turhaa. Tarvitsee vain sijoittaa Roope ja Aku valmiisiin tapahtumiin ja muokata niitä hiukan. Historiasta löytyy kaikki - vakoilijat, petokset, seikkailut, aarteet jne. Pyrin saamaan taustat täydellisiksi, hankkimaan perustiedot ja käyttämään aikaa yksityiskohtiin. Esimerkiksi tarinassa Alexandrian Kirjasto löytyy sargofagi, jossa on hieroglyfejä - siinä lukee Kleopatra. Se on alkuperäistä tekstiä, eikä mitään hömppää piirtäjän päästä.

Lopusta alkuun..alusta loppuun..sitten yhdistetään..

Työskentelytapani on hyvin itsenäinen. Teen kaiken itse - ideasta viimeistelyyn. Ideoita otan toki mielelläni vastaan sekä faneilta että ihmisiltä jotka haluavat antaa minulle palautetta. Toimituksesta saan periaatteessa hahmot tarinaan ja sivumäärän - satunnaisesti myös aiheen.

Tarinan tekeminen riippuu siitä onko kyseessä 10 sivun tarina vai 25 sivun tarina. Lyhyempi on tavallaan helpompi, koska tapahtumat sijoittuvat useimmiten Akun kotiin tms. En enää piirrä niitä oikeastaan lainkaan. Pitkän tarinan aloitan lopusta alkuun koska tiedän aina miten tarina päättyy. Teen tarinaa ruutu kerrallaan alkua kohti noin kymmenen sivua. Sen jälkeen piirrän alusta ruutu kerrallaan kohti loppua. Yhdistän alun ja lopun tarinan keskivaiheilla muutaman sivun aikana. Käytännössä saan puoli sivua valmiiksi päivässä.

Minulla on mukana runsaasti pieniä jippoja tarinoissani - luulen että olen saanut idean Will Elderin MADille piirtämistä sarjoista, niissä hän täytti kuvat yksityiskohdilla. Mielestäni vaikein osa on edelleenkin piirtäminen - tarinan kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa.

Kirjoittaminen on kuin palapelin tekemistä. Piirtäminen on enemmänkin työtä ja kaikkein hankalin osa on taustat. Haluan kuitenkin tehdä itse kaiken. Tärkein työvälineeni on muistikirja, johon voi kirjoittaa ajatuksia sitä mukaa kun keksii niitä.

Kourallinen työvälineitä..

Piirtäessäni käytän työvälineitä, jotka mahtuvat yhteen käteen. Minulla on suurinpiirtein kourallinen erilaisia kyniä, tussit ja kumi. Collegen ajoilta minulla on vielä teknisiä sapluunoita, joita minun ei pitäisi käyttää lainkaan ankkoja piirtäessä. Kuten olen maininnut en ole mikään koulutettu sarjakuvapiirtäjä. Minulla on myös valopöytä - ostin sen joitakin vuosia sitten. Se on hyödyllinen kun haluan tehdä tarkkaa jälkeä pienissä yksityiskohdissa. Aikaisemmin saatoin tehdä vastaavan työn ikkunaruudulla vasten auringon valoa.

Mieluisin hahmo piirtää..

Roope Ankka on kaikista mukavin hahmo piirtää, en voi edes ajatella parempaa. Aku Ankka tulee seuraavaksi, koska hän on epäonninen hahmo johon jokainen voi helposti samaistua. Roopen kanssa niin ei voi käydä, sillä hän on liian rikas, menestynyt ja nähnyt liian monta seikkailua. Tarinan kerronnan kannalta roope on mielenkiintoinen, sillä hän voi taistella tarinassa Karhukoplan konnia vastaan tai Millan kanssa ensimmäisestä kolikostaan - sellaisista tarinoista olemme nauttineet jo vuosikymmeniä. On olemassa myös muita mahdollisuuksia - ajalta kun Roope oli nuori, Yukonissa, erityyppisenä köyhänä miehenä tai kun hän oli karjapaimenena Montanassa 1880-luvulla. Ne eivät ole kuvitteellisia tarinoita, vaikka ovatkin. Akua ei ole mahdollista laittaa seikkailemaan 1880 luvun tarinaan - se ei olisi uskottavaa, vaan tarinatyyppi olisi lähinnä "mitä jos?!". Roope Ankassa on paljon mahdollisuuksia sekä ulottuvuuksia ja kuitenkin hän on vain yksi hahmo. Uskon, että Roope Ankan suuri suosio johtuu osaltaan siitä, että hän elää kuvitteellisessa maailmassa, jonka me tunnemme kuitenkin niin hyvin.

Roope Ankan hahmosta vaikea kirjoittaa, koska hänestä on luotu jo niin monta erilaista kuvaa ihmisille, kuten ilkeä, kiero, ahne jne. Roope ei kuitenkaan kerää rahaa ostaakseen kulutushyödykkeitä. Kaikkihan tiedämme ettei hän tuhlaa rahaa juuri mihinkään. Roope rakastaa seikkailuja sekä rahan ansaitsemista. Raha edustaa hänelle lienee enemmänkin muistoja, sillä hänhän pystyy kertomaan kaikkien rahojensa alkuperän.

Piirtäessäni Ankkatarinoita en ole tietääkseni luonut varsinaisesti lisää hahmoja, paitsi yhden tarinaan nimeltä His Majesty McDuck. Minä en oikeastaan halua luoda lisää hahmoja Roope Ankan maailmaan, lukuun ottamatta joitakin taustahahmoja - Barks loi lähes täydellisen universumin.

Carl Barks

Carl Barks on sarjakuvataiteilijoista ehdoton suosikkini. Hän ei ehkä piirrä yhtä hyvin kuin Alex Raymond, Burne Hogarth tai Hal Foster. Hän ei myöskään luonut tarinoista yhtä syvällisiä tai piirrä kuten Will Eisner. Hänen dialoginsa eivät kenties ole yhtä näppäriä kuin Walt Kellyn Pogossa. Hänen tarinansa ovat kuitenkin rehellisesti hauskoja ja ne toimivat itsenäisesti. Tiedän mistä minä pidän ja Barksin luomat Roope tarinat ovat parasta sarjakuvaa.

Ankkalinna, Calisota, Yhdysvallat

Ankkalinnan sijainti on aina askarruttanut lukijoita. Mielestäni se on Yhdysvalloissa. Lukiessani lehteä lapsena näin tarinoissa palmupuita ja sen kaltaisia yksityiskohtia, joten sen täytyi olla länsirannikolla. Sarjassani The Life And Times Of Scrooge McDuck monet jaksot alkavat kartalla tapahtumapaikoista. Kymmenennen osan kartassa oli rahasäiliön sijainti merkitty Calisotaan. Carl Barks mainitsi paikan yhdessä tarinassaan viisikymmentä luvulla. Jos haluaisi käydä läpi erilaisia karttoja ja verrata niitä rannikoihin ja ääriviivoihin sen voi löytää. Toimenpide saattaa viedä kuitenkin runsaasti aikaa. Paikka löytyy Kalifornian pohjoisen kolmanneksen rannikkolinjalta juuri Eurekan (kaupungin muuten perusti aikoinaan kullankaivaja) kaupunkia sijaitsevan lahden vastakkaiselta puolelta. Tämä on tosin ainoastaan minun mielipiteeni sen sijainnista.

Hajamietteitä..

Sudenpentujen käsikirja: Kirja joka pitää sisällään kaiken tiedon mitä oli kerätty Alexandrian kirjastoon. Sitä on sen jälkeen päivitetty jatkuvasti. Käsikirjaa ei voi myöskään lukea selaamalla ja katsoa mitä siellä on, vaan täytyy todellakin etsiä jotakin määrättyä tietoa. Sen jälkeen lvoi tutkia erilaisia alaviitteitä ja kaivattu asia selviää. Kirjassa on mielenkiintoista myös se, että sieltä tulee ulos taitettuja arkkeja, joissa on 50 taitosta, huolimatta siitä, että fysiikan lakien mukaan paperin voi taittaa ainoastaan 12 kertaa. Kirjaa on täysin mahdotonta selittää puhumattakaan siitä onko se edes tarpeellista.

Karhukopla: Konnien lukumäärä on aina kiinnostanut minua, minä piirsin muun muassa Cashflow tarinaan kymmenkunta koplan konnaa ja puolessa välissä tarkistin, montaako konnaa Carl käytti tarinoissaan. Huomasin, että hän ei käyttänyt kovinkaan montaa, harvoin enempää kuin seitsemän, niinpä pyyhin tarinastani liiat pois. Yhdessä tarinassa mainitaan kyllä, että Roope oli joutunut tekemään piirakoita 36 Karhukoplan konnalle.

Onnenraha: Se on mielestäni väärä ilmaisu, sillä Roope ei ole tehnyt mitään pelkästään onnella kuten Hannu Hanhi, vaan paremminkin kovalla työllä, tietotaidolla ja yrittämisellä. Pitäisi oikeastaan sanoa Ensimmäinen raha. Se edustaa Roopelle inspiraatiota ja kuten kaikki tietävät se on hänelle hyvin tärkeä.

Veljenpojat: Ovat sarjojen ainoita todellisia aikuisia. Satunnaisesti pojista voi tehdä tarinan jossa he pinnaavat koulusta. Pääasiassa pojilla on sarjakuvassa aina aivot, kun taas Aku ja Roope toimivat usein heille ominaisilla tavoillaan.

Pelle Peloton ja Pikku Apulainen: Pellen luokse mennään silloin kuin tarvitaan jotakin mitä ei oikeastaan voi olla tai tehdä. Häneltä kaikki syntyy yleensä puolessa tunnissa. Pelle on kiinnostunut keksimään asioita vain nähdäkseen pystyykö hän siihen. Pikku Apulainen on myös hyvin tärkeässä roolissa tehdessään taustalla koko ajan omia keksintöjään.

Iines Ankka: En ole käyttänyt häntä pidemmissä tarinoissani. Luulen tekeväni tulevaisuudessa tarinan Akusta ja Iineksestä samassa seikkailussa. Iines voisi olla sankari ja pelastaa Akun pulasta.

Ollako vai eikö olla ?

Jos minun pitäisi valita mikä hahmoista haluaisin olla itse se olisikin vaikea tehtävä. Ei en halua olla Roope enkä Aku vaan joku veljenpojista, jotka edustavat tarinoissa kuitenkin aikuisuutta. En nimeä ketään erityisesti, mutta joku veljenpojista kuitenkin.

Ankkojen tulevaisuus..

Disney sarjakuvien tulevaisuuden näen hyvänä Euroopassa, koska täällä ne ovat jo kulttuuria. Suomessakin Aku Ankka kulkee jo isältä pojalle. Amerikassa asiat ovat toisin. Disneyn sarjakuvia lukevat samat ihmiset jotka rakastuivat niihin jo 50-luvulla. Nuoremmat sukupolvet ovat enemmänkin kiinnostuneita supersankareista.
Minä pyrin tekemään tarinoita, jotka muistuttaisivat sarjakuvista joita minä luin nuoruudessani. Olisi kauheaa jos Englanninkielistä Ankkaa ei enää ilmestyisi, kuten oli asianlaita 12 vuotta sitten.
(sittemmin ankkojen julkaisu on taas lopetettu. Toim. huom.)

Louisville vai Fisherville

Vaimoni Ann, minä ja kolme basset-koiraa asumme itse asiassa lähempänä Fishervilleä kuin Louisvilleä, mutta hyvin harvat ihmiset ovat koskaan kuulleetkaan paikasta Mount Washingtonin alueella.
Olen eräänlainen "cityslicker", sillä ostin aikoinaan vanhan farmin ja asumme siellä tekemättä kuitenkaan mitään maatalouteen liittyvää. Taloni on tyypiltään hirsitalo, joka on mäen laella noin kahdentoista hehtaarin maa-alueen keskellä. Vuorilla on paljon metsää ja lähin naapuri on näkymättömissä seuraavan mäen takana.

Kulkuneuvot..For Sale..Top Price

Autoni on vuoden 1948 Dodge Custom Six. Ostin auton farmarilta joka oli ajanut sillä kaupunkiin kerran viikossa. Se oli loistavassa kunnossa lukuun ottamatta kuljettajan istuinta. Sen lisäksi minulla on toinenkin auto, vuoden 1938 Lafayette. Minun pitäisi myydä se, mutta maksoin siitä aikanaan liikaa. Kunnostukseen meni myös paljon rahaa, enkä halua myydä mitään tappiolla. Käytän sitä harvemmin. Rekisterinumeroni on muuten COMICS jonka sain jo vuonna 1977. Olen siis tavallaan keräilijä, koska jos minulla on kaksi autoa, toinen odottaa käyttämättömänä.

Sarjakuvalehdet, keräily ja ruohonleikkuu

Sarjakuvalehtien keräilyssä olen pitänyt lähtökohtana mielummin täyttä sarjaa enkä niinkään hyvää kuntoa. Säilytän omiani kellarissa ilmastoidussa tilassa. Minulla on sarjakuvia yli tuhat keräilylaatikollista, pääosin 40-luvulta vuoteen 1985. Lopetin silloin lähes kokonaan sarjakuvalehtien keräilyn ja lukemisen, koska en pitänyt niiden tyylistä. Minulla ei ollut myöskään aikaa etsiä hyviä tekijöitä tai sarjoja. Luen sarjakuvia enää harvoin, ainoastaan kun haluan virkistää muistiani jostakin sarjakuviin liittyvästä. Silloin etsin kaivatun tiedon menemällä varastoon, aukaisen keräilylehtilaatikon ja luen lehden. Minä todella nautin niistä hetkistä. Nykyään kokoelmani karttuu hyvin rauhalliseen tahtiin. Historia, musiikki, ruohonleikkuu ja muut sellaiset asiat ovat nykyään mielestäni kiinnostavampia.

Lopuksi..

Tulevalle sarjakuvapiirtäjälle minulla on vain vähän sanottavaa, sillä en oikeastaan halua arvostella kenenkään töitä, enhän pidä edes omista töistäni. Minulla ei ole mitään koulutusta sarjakuvien piirtämiseen. Näin ollen on vaikea neuvoa tekniikkaa. Pyrin vain tekemään selväksi, että jos haluat tehdä tätä työtä sinun on todella rakastettava sitä.

Toimituksen huomautus

Kuten jo alussa mainitsimme tämä on esittely perustuu vanhaan haastatteluun vuodelta 1995. Emme ole yrittäneet päivittää tietoja tämän hetken tasalle. Mikäli kävijöitä riittää teemme tulevaisuudessa mahdollisesti omat faktasivut tekijöille, joita olemme esitelleet.

Don Rosan yhteystiedot ja sähköpostiosoitteet voi jokainen halukas löytää internetistä - hänen oma pyyntönsä on, että emme julkistaisi niitä.

[Kotisivu] [Yritys] [Tuotteet] [Tilaukset] [Informaatio: Tapahtumat / Tekijät / Tiedotukset / Uutiset] [Kilpailut] [Linkit]

 Pikalinkki 1Pikalinkki 2Pikalinkki 3