Kotisivu
YritysTuotteet
Tilaukset
Informaatio
Tapahtumat
Tekijät
TiedotuksetUutiset
Kilpailut
Linkit

Tekijät

Tuomola, Jussi s. 1965 (JUBA)
kertoo:

Maestro itse
Opiskelin muutaman vuoden ranskaa, englantia ja suomea Turun yliopiston kääntäjänkoulutuslaitoksella, kunnes piirtämisestä alkoi tulla rahaa nopeammin ja helpommin.

"Nomen Est Omen"...

Olen piirtänyt sarjakuvia pilapiirroksia ja muita kuvia mitä merkillisimpiin lehtiin. Eräästä olen erityisen ylpeä: lehden nimi oli "tuottoisa kotieläintalous". Viiviä ja Wagneria ajatellen voi vain sanoa "Nomen Est Omen", kuten jo muinaiset roomalaiset totesivat.

Hesarin sarjan lisäksi piirrän nykyään värillisiä sarjoja pariin lastenlehteen (yhteensä kolmea eri sarjaa) sekä myös kuvitan säännöllisesti yhtä lääkärilehteä. Ei muuta.

Toimituksen huomautuksia

Juba on tällä hetkellä todennäköisesti Suomen nousevia tähtiä sarjakuvamaailmassa. Odotamme mielenkiinnolla löytyykö hänen sarjalleen ottajia ulkomaita myöten.
Kustantaja  uskoo sarjan nousevan suureksi menestykseksi myös kansainvälisillä markkinoilla - kertoo Harto Pasonen.

Juban loistavaa kynänjälkeä ja terävää huumoria voi ihailla strippien muodossa kuvagalleriassa.

Juba
VIIVI JA WAGNER 1
Sikspäkki ja salmiakkia

Arktinen Banaani, 48s. 54,-

-WAGNER, ETKÖ TIEDÄ;
ETTEI RAHA TUO ONNEA?
-EN HALUA ONNEA.
HALUAN RAHAA.

Sikspäkki ja salmiakkia

Vihdoinkin strippisarjakuva, jossa ekspressiivis-anarkistinen(!?), siis tämän päivän tyylilajiksi tunnistettava teelmä ei piilottele tekijänsä kiistatonta ammattitaitoa ja onnistuu jopa saavuttamaan suuremman yleisön suosion. Ei ole aivan tavallista, että vaihtopaikalle pestattu päivittäissarja - ja vieläpä näin omaleimainen - jatkuu jatkumistaan yleisön vaatimuksesta.

Viivi on aikansa lapsi naiseksi ja Wagner hänelle sika mieheksi. Samaistumiskohteita sinänsä, mutta nämäpä eivät taivu perinteisiksi stereotyypeiksi tai faabelihahmoiksi. Viivi on naaraspuolinen tiedostava homo sapiens ja Wagner on kirjaimellisesti karju, vaikka kulkeekin pystyasennossa, fallisen määrätietoinen sorkka ikävästi natsitervehdystä muistuttavassa tanassa. Ja mikä luonnottominta, homma ei vaikuta mitenkään perverssiltä! On vain niin lohdullista, että suhteen kumpikin osapuoli saa kiistattomista ristiriidoista huolimatta olla juuri se mikä on.

Entä Juba Tuomola itse?
Poikamies

Juba
VIIVI JA WAGNER 2
Apua! Sängyssäni on sika!

Arktinen Banaani, 48s. 54,-

-WAGNER, RAKASTATKO MINUA
VIELÄ KUN OLEN VANHA?
-EHKÄ.

Apua sängyssäni on sika

Juba Tuomolan toinen VW on täällä! (Luuliko joku sen tarkoittavan jotakin kupla-autoa? Ei hemmetissä, tämä taidemuoto kuplii muutenkin!)

Sen siitä saa, jollei tiedä haluaako rinnalleen persoonallisen mielipiteitä jakavan lemmikkieläimen vai miehen. Sankariparin yhteiselo jatkuu myötä- ja vastoinkäymisissä tässä ainoassa mahdollisessa eli sarjallisessa maailmassaan.

Käsite sikamaisuus ei tee kunniaa lähes sisäsiistille Wagnerille. Viivi on valinnut hyvän osan. Kuinka moni naisihminen toivookaan kumppanilleen edes saparollisen Wagnerin hyväntuulista elinvoimaa. Wagner tekee elämästä oopperaa: täysin mahdotonta ja sellaisenaan kestävää, naurettavuudessaan kiistattoman liikuttavaa, täyttä elämöintiä... melkein kuin sarjakuvaa.

Nii, kyl tää Jubakii on Turuust.

[Kotisivu] [Yritys] [Tuotteet] [Tilaukset] [Informaatio: Tapahtumat / Tekijät / Tiedotukset / Uutiset] [Kilpailut] [Linkit]

 Pikalinkki 1Pikalinkki 2Pikalinkki 3