Roikonen, Jii
|
 |
Ensimmäiset piirroshahmoni
|
Sukulaiset muistavat minusta
lapsena lähinnä sen, kuinka makasin
aina lattialla piirtämässä. Kopioin Aku Ankoista
hahmoja ja keksin
omia tarinoita. Kirjallisuus ja elokuvat vaikuttivat selvästikin
piirtämiseeni: varhaistuotantoani tutkimalla on helppo huomata,
milloin olen lukenut Aku Ankkoja, Hopeanuolia, Hämähäkkimiehiä,
Asterixeja, Alixeja, Lännentietä, Tex Willereitä,
Mars-sarjaa
tai katsellut vaikkapa Taisteluplaneetta Galacticaa. |
Vaikutteita
|
|
Uskoni sarjakuvaan tulonlähteenä
kasvoi piirtäessäni 80-luvun
lopulla strippejä Juvan paikallislehteen. Tällöin
jonkinlaisena
esikuvanani olivat Tenavat-sarjakuvastripit.
Vähän myöhemmin
tutustuin lähemmin toisentyyppisiin sarjakuviin,
etunenässä Joakim Pirisen Sokeri Sakari sekä Herrimanin
Krazy
Kat. Kotimaisista sarjakuvista kiinnostuin 90-luvun alussa.
Aloin tilata Suurta Kurpitsaa, Sarjaria ja näissä mainostettuja
pienlehtiä. Aloin myös piirtää moniin näistä
lehdistä sarjakuvia.
|
Riddle, Festarit ja Jasso!
|
| Oman sarjakuvalehden intouduin
tekemään luettuani Sarjainfossa olleen Reima Mäkisen
1990 kirjoittaman jutun. Vuonna 1992 keväällä
tein seuraavan omakustannelehteni, ja sitä seuraavan saman
vuoden syksyllä. Riddle oli "myyntimenestys":
myin sitä kädestä käteen kahtena sarjisfestariviikonloppuna
parisataa kappaletta. Koko tuhannen kappaleen painos meni samana
syksynä. Jasso seikkaili ensimmäisen kerran juuri Riddlessä. |
Jasso, Jasso-animaatio ja Jasso-Glubi
|
|
Jo seuraavana keväänä
aloin piirtää Jasso-strippejä Hesariin.
Jasson seikkailu Helsingin Sanomissa kesti 21 kuukautta alkaen
keäkuussa 1993 ja loppuen helmikuussa 1995. Tänä
aikana strippejä
julkaistiin n.450.
Pari vuotta Jasso eleli
hiljaiseloa. Jasso-näyttely kierteli eri
puolella Suomea. Syntyi albumi vuodessa, kaksi parhaassa. Syksyllä
1997 kuitenkin tapahtui: 13 lyhyttä Jasso-animaatiota oli
valmiina
ja niitä alettiin näyttää TV:ssä. Samana
vuonna Jasso oli myös
Helsingin Sarjakuvafestivaalien virallisena maskottina.
1998 perustettiin Jasso-Glubi.
1999 syksyllä Jasso
alkoi seikkailla säännöllisesti tyylikkäässä
joka toinen viikko ilmestyvässä Helsinki.net-ilmaisjakelulehdessä.
Ensimmäisenä gerhovuonna oli jäseniä Jasso-Glubissa
yli 200.
Jasso-animaatioita näytettiin loppuvuodesta TV:ssä
uusintana.
|
Ei pelkästään Jassoa..
|
Sarjakuvien lisäksi olen piirtänyt
kuvituksia eri kirjakustantamoille
(Otava, Tammi, Wsoy) sekä lukuisiin sanoma- ja aikakauslehtiin
(mm. Pirkka, Helsingin Sanomat, Koululainen, Markkinointi&Mainonta,
Men´s Health).
Olen myös suunnitellut mainostoimistoille ja muille yrityksille
esim. maskottihahmoja ja postikortteja. |
Sarjakuvapiirtäjä!
|
Esitäytetyssä veroilmoituskaavakkeessani
on jo monta vuotta lukenut
ammatin kohdalla: sarjakuvapiirtäjä. |
Toimituksen huomautuksia
|
| Jasso-Kissa voi yllättää
sinutkin missä tahansa, joten ole varovainen. Jäämme
odottamaan Jasso-glubin postia. |